Väkivallasta vapaata juhannusta!

Suomessa lähes joka kolmas parisuhteessa elävä nainen joutuu kokemaan väkivaltaa. Se siis tarkoittaa myös sitä, että lähes joka kolmas parisuhteessa oleva mies käyttää väkivaltaa kumppaniaan kohtaan. Tämä vaikeasti ymmärrettävä tosiasia nousi tällä viikolla otsikoihin ja sai ainakin minut voimaan pahoin. Oikeastaan asian jo tiesin, sillä sitä on selvitetty jo kauan sitten, ja siitä on myös uutisoitu useasti ennen tätä Ylen tämän viikon uutisointia. Mutta yhtä usein se on myös painettu unholaan kaikesta keskustelusta. Eihän nyt suomalainen mies ole väkivaltainen. Eihän meillä Suomessa lähisuhdeväkivalta ole ongelma. Lähi-idästä tulleiden pakolaismiesten väkivaltaisuus naisia kohtaan sen sijaan on ollut selviö, josta on ollut helppo huudella. 

Olen työssäni ja vapaa-ajallani törmännyt väkivallan eri muotoihin useamman kerran. Olen nähnyt, mitä se aiheuttaa ja kuinka yllättävissä paikoissa sitä ilmenee. Ja mikä pahinta, olen nähnyt, miten siitä vaietaan. Vaietaan ja tehdään väkivallasta hiljaisen hyväksyttävää. Niin olen päätynyt tekemään myös itse. Muistan elävästi tilanteen, jossa nuorena poikana satuin tilanteeseen, jossa mies läpsäisi vaimoaan päähän. Viattoman oloinen tilanne pienen väittelyn jälkeen ja sitten mies vitsaili, niin kuin tilanne olisi ollut vain leikkiä. Oli vaikea ymmärtää, mitä juuri oli tapahtunut, mutta naisen silmät kertoivat minulle, että häneen sattui muutenkin kuin vain fyysisesti. Ikävä kyllä minä vaikenin tuolloin, sillä en oikein tiennyt, mitä olisin voinut tehdä. Nyt tiedän. Väkivalta on väärin, oli se sitten fyysistä, henkistä, hengellistä, taloudellista tai seksuaalista. Sitä ei pidä hyväksyä missään tilanteessa ja siihen tulee aina puuttua. Juuri silloinkin, kun joudut edes miettimään, oliko kokemasi tai näkemäsi väkivaltaa. Siitä pitää puhua ja sen käyttäjät ja uhrit pitää saada avun piiriin. Vaikeneminen ei ole kultaa, se on itsemurhaa. Erityisesti se on näin suomalaisen miehen kohdalla. Pääministeri Sipilä julisti keskusta puoluekokouksessa, että "vaikenemisen aika on ohi". Minä todella toivon, että näin on. On aika lopettaa hyssyttely ja tunnustettava, että suomalaisella miehellä on paljon opittavaa.

Minä arvaan, että tätä lukevista osa tuhisee ja osa murisee. Joku tarttuu Sipilään, toinen pakolaisiin ja monet ohittavat koko tekstin. Kukaan ei uskalla kommentoida ja tykkäyksen painaminen pelottaa, koska silloinhan hyväksyn tosiasian väkivallasta, jota joka puolella ympärillämme tapahtuu. Ei kukaan meistä halua olla osana tätä vaikeaa asiaa. Mutta en kirjoitakaan tätä sen vuoksi, että joku tykkäisi tekstistä. Kirjoitan siinä toivossa, että joka ikinen väkivaltaa käyttävä, kohtaava tai vierestä seuraava näkisi tämän tekstin ja saisi rohkeutta ja voimia toimia oikein omassa tilanteessaan. Kirjoitan siksi, että jokainen suomalainen mies lukisi tämän ja tarkastelisi syvästi ja avoimesti omia asenteitaan. Vähintä, mitä voimme tehdä, on antaa pojillemme keinoja selvitä ihmissuhteissaan ilman väkivaltaa ja tyttärillemme väkivallasta vapaa elämä. Reagoidaan, puhutaan ja autetaan.