Makaan vaimoni vieressä, silitän hänen hiuksiaan ja annan hengitykseni tasaantua. Tunne on voimakas. Rakastan tuota naista. Paljon! On vaikea käsittää, miten tämä hekumallinen tunne löytyy yhä aina uudelleen ja kaiken lisäksi se tuntuu voimistuvan vuosi vuodelta. Miten tuo nainen, jonka kanssa olen asunut jo liki yksitoista vuotta, voi olla yhtä aikaa täysin uusi ja salaperäisen kiinnostava sekä niin turvallinen ja tuttu. Hän on minulle kuin sekoitus ihastumisen huumaa ja vuosien syventynyttä rakkautta.
"Me ei varmaan koskaan kyllästytä toisiimme." Sanon lopulta, kun selviän jälkimainingeista.
"Voiko kyllästyä, jos olen tänäänkin oppinut sinusta jotain aivan uutta." Vaimoni sanoo ja kietoo kätensä ympärilleni.
"Niin..." Aloitan, mutta jään sitten hetkeksi pohtimaan vaimoni sanoja. Olimme keskustelleet päivän aikana vaikeista asioista. Sellaisista, joista en ollut osannut aiemmin paljoa puhua. Tänään olin ollut haavoittuva. Olin pelännyt, mitä tapahtuu, kun sanon asiani. Mutta tässä silti olen, täysin turvassa ja hyväksyttynä.
"Mitä enemmän sinusta tiedän, sitä enemmän voin sinua rakastaa."
Vaimoni katkaisee hiljaisuuden ja saa minutkin ääneen.
"Ja mitä enemmän pystyy jakamaan, sen rakastetumpi olo on. On ihmeellistä, mikä voima keskustelulla on."
"Niinpä. Eikä toinen ihminen ole itsestään selvyys edes näin pitkän ajan jälkeen. Uskomatonta, että aina löytyy jotain uutta tai jotain, mitä kumpikaan ei ollut vielä ymmärtänyt."
"Ehkä pitkän parisuhteen onni löytyy siitä, että molemmilla on aito halu tutustua toiseen jatkuvasti. Se auttaa myös muistamaan arjen keskellä sen kauniin ihmisen johon aikoinaan rakastui."
"Niin. Joskus asiat on vaikeita ja tarvitsevat aikaa. Ja välillä itse pitää pohtia, miksi joku asia herättää itsessä negatiivisen tunteen. Kun sen hoksaa, on helpompi hyväksyä toinen."
Jäämme siihen hengittämään toisiamme. Molemmat täysin rakastettuina. Tiiviisti yhdessä, mutta kahleista vapaina. Näin on juuri nyt ja siitä olen onnellinen. Aina tunne ei ole näin voimakas, mutta me tiedämme, että tämä löytyy uudestaan niin kauan, kuin me molemmat haluamme sitä etsiä. Se vaatii sanoja. Usein kauniita ja joskus kipeitäkin. Se vaatii alastomuutta toisen edessä. Hymyilen ajatukselleni. Henkinen alastomuus tulee ennen fyysistä. Paras esileikki syntyy sanoista. Suljen silmäni ja rutistan vaimoani.
Kommentit
Lähetä kommentti
Pienikin ajatus tai yksikin sana niin tässä on sille tila!