Mummu ja pappa, muori ja vaari tai vaikka ukki ja mummi. Isovanhempia kutsutaan useilla eri nimillä ja huomasit varmaan, kuinka sen oman tutun nimen kohdalla läikähti tuttu tuntemus. Juuri nyt itselläni nousee vahvana mieleen oman pappani lorutukset "tillillillin lierua" ja polvien välissä olleet"paskaraudat", johon "kossi" saattoi juuttua välittävään jumiin pitkäksi aikaa. Muistan mummun eväskorin, kiireettömät retket, monet tarinat ja lämpimän huolenpidon, jota mummulassa sai aina osakseen. Isovanhemmilla on ollut elämässäni valtavan iso merkitys ja luultavasti näin on monella muullakin, joka tätä lukee.
Isovanhemmuus on varmasti nykyisin yhtä isossa murroksessa, kuin isyys ja äitiyskin. Yksilön vapaus toteuttaa itseään, mahdollisuuksien yltäkylläisyys ja perhekäsityksen muuttuminen näkyvät myös isovanhemmuudessa. Iäkkäämmätkin isovanhemmat ovat virkeitä harrastajia ja matkustajia, joilla on paljon ajatuksia omasta tulevaisuudesta. Yhä useammin keskustellaan nykyajan isovanhemmista, joilla ei ole aikaa eikä sen enempää haluakaan olla olemassa vain lastenlapsiaan varten. Mutta onko se todella näin? En osaa sanoa. Siihen saatte vastata te, jotka olette isovanhempia. Ennen kuin vastaatte, minä haluan kuitenkin sanoa, että te isovanhemmat olette jotain todella tärkeää omille lastenlapsillenne. Ette vain ilmaisia lastenhoitajia, joita hälytetään paikalle tarvittaessa tai harvakseltaan tavattavia miehiä ja naisia, ilman sen kummempaa merkitystä. Te olette korvaamattoman kokoinen palanen maailmaa, jossa lapsenlapsi kasvaa ja etsii ympäriltään luotettavia, rakastavia ja ihailtavia ihmisiä. Te olette osa juurta, josta lapsi ammentaa voimaa vielä aikuisenakin. Perhe ei ole vain äiti, isä ja lapset, eikä lapsen kasvu alusta ole vain niiden seinien sisäpuolella, missä nuo henkilöt asuvat. Se on ja sen pitääkin olla jotain paljon laajempaa, ja siinä isovanhemmilla on mielestäni merkittävä rooli. En usko, että maailma on muuttunut niin paljon, ettei minunkin lapseni tarvitsisi yhtä opettavaisia ja rakastavia hetkiä isovanhempiensa kanssa, kuin minä olen saanut omieni kanssa.
Mielestäni isovanhemmuudesta puhutaan aivan liian vähän ja ainakin omasta puolestani voin sanoa, että aivan liian harvoin heitä myös kiittää kaikesta hyvästä. Sen vuoksi myös kirjoitin tämän. Toivon, että jokainen meistä vanhemmista muistaisi, kuinka tärkeitä ihmisiä ne lastemme mummut ja papat ovat. Isovanhemmuudella on ollut aina iso merkitys niin perheiden hyvinvoinnin, kuin kulttuuriperinnönkin kannalta, ja on todella tärkeää keskustella sen roolista myös tänä päivänä. Terveisiä teille kaikille isovanhemmille. Teille vanhoille ja teille tuoreille tai ensimmäistä lapsenlasta odottaville. Olkaa ylpeitä, sillä te olette tärkeitä.
Isovanhemmuus on varmasti nykyisin yhtä isossa murroksessa, kuin isyys ja äitiyskin. Yksilön vapaus toteuttaa itseään, mahdollisuuksien yltäkylläisyys ja perhekäsityksen muuttuminen näkyvät myös isovanhemmuudessa. Iäkkäämmätkin isovanhemmat ovat virkeitä harrastajia ja matkustajia, joilla on paljon ajatuksia omasta tulevaisuudesta. Yhä useammin keskustellaan nykyajan isovanhemmista, joilla ei ole aikaa eikä sen enempää haluakaan olla olemassa vain lastenlapsiaan varten. Mutta onko se todella näin? En osaa sanoa. Siihen saatte vastata te, jotka olette isovanhempia. Ennen kuin vastaatte, minä haluan kuitenkin sanoa, että te isovanhemmat olette jotain todella tärkeää omille lastenlapsillenne. Ette vain ilmaisia lastenhoitajia, joita hälytetään paikalle tarvittaessa tai harvakseltaan tavattavia miehiä ja naisia, ilman sen kummempaa merkitystä. Te olette korvaamattoman kokoinen palanen maailmaa, jossa lapsenlapsi kasvaa ja etsii ympäriltään luotettavia, rakastavia ja ihailtavia ihmisiä. Te olette osa juurta, josta lapsi ammentaa voimaa vielä aikuisenakin. Perhe ei ole vain äiti, isä ja lapset, eikä lapsen kasvu alusta ole vain niiden seinien sisäpuolella, missä nuo henkilöt asuvat. Se on ja sen pitääkin olla jotain paljon laajempaa, ja siinä isovanhemmilla on mielestäni merkittävä rooli. En usko, että maailma on muuttunut niin paljon, ettei minunkin lapseni tarvitsisi yhtä opettavaisia ja rakastavia hetkiä isovanhempiensa kanssa, kuin minä olen saanut omieni kanssa.
Mielestäni isovanhemmuudesta puhutaan aivan liian vähän ja ainakin omasta puolestani voin sanoa, että aivan liian harvoin heitä myös kiittää kaikesta hyvästä. Sen vuoksi myös kirjoitin tämän. Toivon, että jokainen meistä vanhemmista muistaisi, kuinka tärkeitä ihmisiä ne lastemme mummut ja papat ovat. Isovanhemmuudella on ollut aina iso merkitys niin perheiden hyvinvoinnin, kuin kulttuuriperinnönkin kannalta, ja on todella tärkeää keskustella sen roolista myös tänä päivänä. Terveisiä teille kaikille isovanhemmille. Teille vanhoille ja teille tuoreille tai ensimmäistä lapsenlasta odottaville. Olkaa ylpeitä, sillä te olette tärkeitä.
Olen saanut suuren ilon ja riemun olla pappa kohta yhdeksän vuoden ajan. Vaimollani ja minulla on kaksi tytärtä joiden kohdalla todentui, että ”tyttärillä saa poikia”, kaksi vävyä, jotka ovat meille kuin omia poikia. Kaikkein parasta ovat kuitenkin neljä lastenlasta, joista kolme on poikaa ja yksi tyttö. Minun kunniatehtäväni oli käydä päivittäin huoltamassa vastasyntyneitten navat, nukuttaa vauvoja vuorollaan koko yön sylissäni tai työnnellä aamuvarhaisena kesäaamuna tuntikausia vaunuja pitkin Kuokkalan katuja, jotta vanhemmat saisivat nukkua edes hetken. Emme vaimoni kanssa ole koskaan kokeneet olevamme vain ilmaista lastenhoitoapua, vaan osa perhettä osa yhteistä sydäntä osa jotakin suurempaa, mikä on saanut alkunsa ja toteutuu Luojamme suurenmoisessa suunnitelmassa. Jotta joku voi olla vanhempi tai isovanhempi, on jonkun oltava lapsi tai lapsenlapsi. Kaikki todentuu suhteissa, missä ei ole antajia tai saajia, vaan rakkautta, kunnioitusta, vastavuoroisuutta, halua olla minä sinulle ja sinä minulle.
VastaaPoistaOli mukava lukea isovanhemmuutta arvostavia ajatuksiasi. Tiedän, että tähän aiheeseen liittyy myös paljon tuskaa ja kyyneliä, joten kirjoituksesi on siksikin hyvin ajankohtainen ja tärkeä.
On aina mukava saada terveisiä, joten kiitokset niistä.
Kiitos Jouni kauniista ja todella asian ytimeen menevästä kommentistasi! <3
PoistaTäällä kirjoittelee yksi mummi, joka tuli juuri yöjunalla Tampereelle. Joka istuskelee juuri nyt oudon kaupungin vieraan hotellin vähemmän miellyttävässä nojatuolissa. Joka on kyllä sisustukseen passeli, mutta ei ihana pesä kuin kotona. Ei niin ihana ja pehmoinen kuin Pohjois-Pohjanmaalla, jossa soffan syliin voi käpertyä ihanan ja tomeran pikkuneidin kanssa saman huovan alle kertomaan pieniä, suuria salaisuuksia. Ei niin ihana kuin Etelä-Suomessa, jossa mummin herättää ihanien kaksosten pirteä kälkätys tai isosiskon sipsuttavat askeleet ja hiljainen kuiskaus: "mummi, mä tuun sun viekkuun". Kesällä, jos Luoja suo, saamme iloksemme viidennen lapsenlapsen 💟 Miten huikeaa onkaan katsoa vastasyntyneen silmien syvyyttä, tutkimatonta katsetta, joissa heijastuu taivaan kaari ja meren ulappa. Silloin aika pysähtyy ja Elämä on juuri avatuissa silmissä, luottavaisessa katseessa, vailla huolta olevassa haukotuksessa 💕
VastaaPoistaKuinka usein isovanhempina kipuilemmekaan, kun emme työmme vuoksi voi olla pikkurakkaitten luona juuri silloin, kun ikävä on suurinta..kuten juuri nyt. Kyyneleet karkaavat silmäkulmiin, kun luin Samuelin terveiset isovanhemmille. Tiedämme ja tunnemme papan kanssa kuinka meitä rakastetaan pitkienkin välimatkojen takaa. Haluamme uskoa, että niin rakkaat lähellä kuin kaukana tuntevat samoin 💕 Elämämme suurimpia lahjoja on rakkaat ja välittävät lapset omine lapsineen, joiden naurussa soi elämän koko kirjo. "Elämä, sana niin suuri, vielä on käsittämättä, monta rakasta kätyä lähellä nyt on juuri".
Kiitos nykytekniikan, saamme olla rakkaitamme, pieniä ja isoja, lähellä vaikka joka päivä! Tulevaisuuden unelmissa siintää hetket, jolloin mummi ja pappa saavat olla vain rakkaimpiaan varten, unohtamatta omia hiljaisia hetkiä, jolloin "akut" laitetaan laturiin, jotta on taas virtaa "körötellä kirkkoon", kummastella "minnekkä laiva mennee" tai vain "hämmästellä ja kummastella" maailman monia ihmeellisiä asioita pienen kulkijan rinnalla. Tai tukea nuoruuden kukkaan puhkeavaa - yhtä aikaa hentoa, samanaikaisesti kasvot käännettyinä kohden villinä tuivertavia tuulia - Niin, kerran, uskon niin, kerran voin vapaasti hypätä junaan, sydän ilosta laulaa kiskojen kolkkeen tahdissa jälleennäkemisen riemusta! Sulkea syliin pienet murut, tulla itse suljetuksi omien, jo aikuisiksi varttuneiden lastemme ja heidän puolisoidensa vilpittömään rutistukseen 💞
Kiitos ajatuksen avaajalle, kiitos ennen muuta taivaan Isälle, että olette kaikki olemassa, osa sydäntämme💟💕